Yksi soutaa, yksi kalastaa ja yksi äyskäröi!

Kolme kuukautta toivotusta aikataulusta myöhässä Valas viimein valmistui. Päätimme broidin ja faijan kanssa viimeistellä savolaisen soutuveneemme vesillelaskukuntoon syyskuun viimeiseksi viikonlopuksi, jolloin oli suunnitelmissa tiukka kalastushenkinen rypistys broidin landella, Hevonkackin saaressa, Korppoossa. Valaan toivottiin valmistuvan jo juhannukseksi, mutta niin kuin puuvenehommissa yleensä, aikataulut ovat joustava käsite. Niin myös tällä kertaa.

Valas on 40-luvulla rakennettu limisaumainen ja mäntyrunkoinen savolaismallinen omavalmiste, jonka mittasuhteet ovat valtavat: kokonaispituus on huikeat 565 senttiä ja maksimileveys 155 senttiä. Veneen massiivinen mutta matala muoto olivatkin vaikuttamassa veneen työnimeämistä Valaaksi. Sen varalaidan korkeus on savolaiseen tyyliin järjettömän pieni, ja köliä siihen ei tietenkään ole rakennettu, joten kyseinen yksilö on meriolosuhteisiin hyvinkin epäsopiva.

 Ilmat suosivat Valaan neitsytmatkaa merillä.

Vene on hyvin hauraan oloinen, mutta lahoa siinä ei ole nimeksikään. Haurautta pyrimme poistamaan muutamalla lisäosalla, jotka oli aikanaan jätetty rakentamatta tai niitä ei savolaiseen paattiin ole koskaan edes kuulunut. Tukeva sisäparras, keulakapo ja kiinteät penkit olivat meidän näkemyksemme mukaan riittävät mahdollistamaan venevanhukselle leppoisat eläkepäivät suolavedessä. Suurin haaste oli saada Valas vedettyä kuuden mailin matka broidin landelle Busterin perässä niin, että vetoköyden päässä roikkuisi loppumatkasta muutakin kuin pelkkä keulan lenkki. Landella venettä voisi sitten tuunata sopivaksi, kotilahden tyynten kesäiltojen tunnelmalliseksi kalastusalukseksi.

Uudessa sisäpartaassa on vanha hankain.

Veneistämö Oy:n hovipuuveneseppä, Timo Partanen, leikkeli jälleen ensiluokkaisesta männystä sopivat palaset. Sisäpartaat valmistuivat pari senttiä paksuista ja reilut neljä leveistä mäntyrimoista. Materiaali oli niin sitkeää ja tiukkaa, ettei rimoja tarvinnut pasuttaa, vaan ne nöyrtyivät voiman edessä yllättävän kiltisti. Keula- ja keskipenkkeihin oli varattuna kolme senttiä paksua mäntyä, jotka kestäisivät notkahtamatta vähän isommankin veijarin ahterin alla. Keulakapoksi muotoutui viisi cm paksu, samaa mätyä oleva pihkajööti. Lopuksi faija, rakennusinsinöörin tarkkuudella, mittasi ja sirkkelöi veneeseen uudet lattiatrallit sekä perän viuhkatuhdon, joten Valaan uusi aika ryhdikkäänä meripetona oli alkanut. Aikaa kunnostustöihin meni kerrankin vain budjetoidut pari iltaa.

Perjantai-iltapäivänä Houtsalan venerannassa odotti uskomaton näky - Valas kellui! Faija oli lähtenyt jo aamulla vetämään venettä trailerilla kohti Norrskataa ja me tulimme broidin kanssa sitten perässä. Kylänmiehet olivat käyneet kuuleman mukaan pällistelemässä venettä rantahiekalla oikein jonossa, ja kehut olivat olleet tietysti sen mukaiset. Kunnon veneestä puuttui vielä se tärkein, eli lipputanko, joka kiinnitettiin ennen ensimmäistä suolavesimatkaa. Lipputangon virkaan pääsi broidin appiukon vanhan ja puretun daycruiserin mahonkinen tanko, samasta veneestä Valaaseen tuli myös hieno rustiikkinen perämela. Lippu ojossa ja pienten vesinorojen aiheuttamien pelkotilojen saattelemana matka saattoi alkaa.

 Valas kiitää aallonharjalla.

Vene kesti reilun puolen tunnin merimatkan rasitukset hienosti. Paras vetonopeus oli kymmenen solmun vauhdissa, kun Valas seurasi Busteria kiltisti keula pystyssä, viistäen vettä peräaallon laella. Vettä oli tullut matkalla sisään vain muutamia ämpärillisiä eikä mitään muitakaan vahinkoja veneestä löytynyt sen historian hurjavauhtisimman merimatkan jälkeen. Paatti köytettiin tiukasti laituriin yöksi, koska odotettavissa olisi tasaista vuotoa muutamasta pahiten ravistuneesta laudanraosta. Aamulla vene roikkui köysien varassa hienosti, joten tiukka sitominen oli ehkäpä tarpeen.

 Vähän vielä vuosi.

Parin päivän ajan Valasta koeteltiin lahdella haukien narrauspaattina, ja ensitunnelmat olivat haltioituneet. Veneellä pääsee kalastamaan paljon paremmin matalia ja kivikkoisia poukamia kuin Busterilla tai rannalta käsin heittelemällä. Ja ennen kaikkea parhaat pelipaikat tavoittaa ilman turhaa stressiä pohjakosketuksista. Työjakokin oli heti alusta asti selvä: broidi souti, faija kalasti ja minä äyskäröin, sen verran kuohuvina koskina vettä lappasi sisään. Mutta nousi sinne laitojen sisäpuolelle myös useita luupäitä, pari kuhaa ja kilokaupalla hyvin lihavia ahvenia.


Meritunteja Valaalle tuli viikonlopun aikana varmaankin 15, joten startti näihin hommiin oli aika äkäinen. Veneelle rakennettiin yksinkertaiset pukit, ja se päätyi talvehtimaan lähiluodolle, kuvankauniiseen saaristomaisemaan. Keväällä Valasta odottaa sitten pohjan perusteellinen tilkintä ja kunnon tervaus.